Eläkkeele päästyään Kaarina vietti kaiket kesät lapsuudenkodissaan. Muutti sinne huhtikuussa ja syksystä riippuen, syys-lokakuussa takaisin kaupunkiin. Alkuunsa Tauno tuli mukana, mutta huonon kauden sattuessa, ei osannut rauhoittua siellä. Joten Kaarina katsoi paremmaksi jättää Tauno kaupunkiin.

Eräänä päivänä tuli mies pihaan. Puhui ja puhui, eikä Kaarina saanut selvää, mistä on kyse. Sanat ymmärsi, muttei lauseiden sisältöä. Puhe muuttui jo huudoksi ja mies mainitsi Taunon. Kaarina päätteli, miehen etsivän Taunoa ja jos Tauno on vaikka jäänyt velkaa tai jotain vastaavaa, kun toinen on niin kiihdyksissä. Kaarina selittää, ettei Tauno täällä ole. Pahoittelee vielä, kun mies on suotta niin pitkän matkan tehnyt, mutta Tauno löytyisi kaupungista. Menee sisälle ja vetää oven perässään lukkoon. Mies seisoo pihalla hetken ja viimein poistuu paikalta palaamatta.

Seuraavana päivänä Kaarina näkee naapurimiehen ja vaihtavat sanan pari. Naapurissakin oli käynyt vieras tai ei niin vieras oli esitellyt itsensä, kun epäili, ettei naapuri enää muistaisi Kaukoa.

Niin vuodet vierii ja muuttaa ihmistä. Kaarina ei ollut tunnistanut entistä aviomiestään. Ehkä niin parempi. Koirakin puree herkemmin, jos haistaa toisessa pelon. Mutta Kaarina haki kirveen ja laittoi sen sängyn päätyyn. Häntä oli lyöty riittämiin yhdelle ihmisiälle.

Kaarinan ja Kaukon erotessa, Kauko sai päähänsä ottaa puolet lapsiata itselleen. Luultavasti elatusapuja välttääkseen. Kaisa oli liikaa "äitinsä perään" ja Tarja liian pieni, hän ottaisi Katrin ja Taunon. Kaarina oli kauhuissaan. Sanoi:"Puhutaan siitä myöhemmin." Pelkäsi saavansa selkäänsä ja ajatteli Kaukon tulevan toisiin aatoksiin.

No, kun "myöhemmin" saapui Katri ja Tauno pakkasivat vaatteensa. Katri puki nukkensa parhaisiinsa, pisti ne riviin istumaan ja sanoi:"Nämä on Tarjan." Ei uskaltanut ottaa mukaan, Kauko olisi kuitenkin roskiin heittänyt turhina.

Kaukon uusi nuorikko ei lapsista välittänyt ja Kauko sai valita, hän tai lapset. Ratkaisu oli kaikkien onneksi helppo, Katri ja Tauno muuttivat pikapikaa takaisin Kaarinan luo.

Ja vielä vaikeampi kirjoittaa.

Yksi asia kuitenkin pitää muistaa: Tarja oli sisarussarjan onnekkain, ehdottomasti. Hän osasi katsoa eteenpäin ja tiesi, ettei mikään, niin hyvässä kuin pahassa, ole ikuista.

Minun tekisi mieli kirjoittaa tämä kaikki uudelleen, mutta luultavasti se pysähtyisi kuitenkin samaan kohtaan.

Tarja kuunteli kyseistä albumia paljon. Yritti huonolla englannillaan kääntää vinyylin sisään kirjoitettuja sanoituksia. En muista, kuinka vanha Tarja oli kun se tuli elokuvateattereihin, mutta alle kuudentoista. Katri kielsi ehdottomasti Tarjaa menemästä katsomaan sitä. Oli kuulemma aivan sopimaton tytön katsottavaksi. Salaa, yksin sen sitten katsoi ja se teki erittäin syvän vaikutuksen. Koulussa vahingossa kertoi sen nähneensä ja muut ihmettelivät. Tarjaa nauratti, kun ainut "uutiskynnyksen" ylittänyt kohtaus oli TV:n ikkunasta heitto. Niinkun sillä olisi ollut juonen kulun kannalta mitään merkitystä.

Eilen katsoin sen uudelleen, ehkä neljännen kerran. Se tuntui taas yllättävän hyvältä, koskettavalta, vaikka tässä välillä se on tuntunut lattealta. Ehkä, tuo ulkopuolisuuden tunne on taas ajankohtaisempi, kuin aiemmin.

Miten vaikeaa on kirjoittaa suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta,