Piti aviollisia velvollisuuksia velvollisuuksina joista ei luisteta, joten vasta kun Kauko sanoi:"Tämähän on kätevää, jos ei muualta saa, niin täältä saa." Kaarina tajusi Kaukon uskottomuuden. Kaarina oli tajunnut avioliiton kestämättömäksi, mutta jo pelkästään uskonto kielsi eron. Mutta koska Kauko oli jo rikkonut aviovalan, Kaarina voisi hyvällä omallatunnolla ottaa eron. Siihen aikaan erot olivat harvinaisia ja jos niitä oli niistä vaiettiin visusti. Kun Katri kuuli, että tämä on edes mahdollista, ettei Kaukolla olisi mitää asiaa eikä osaa heiden elämässään, hän vihasi Kaarinaa: "jos tämä on mahdollista, mikset tehnyt sitä aiemmin?"