Koska Kaarina ei enään, niin hoitolapsen kuin lehdenjaon vuoksi voinut viettää koko kesää maalla, naapurintäti ehdotti, että hän voisi myös ottaa hänen kasvimaansa käyttöön, se kun oli nin suuri ja täti niin vanha, ettei sen hoidosta tullut oikein mitään. Kaisa oli jo valittanutkin aiheesta:"Aina kaikki kesät maalla", joten perhe kävi enää kerran kesässä viikon tai pari maalla.

Kaarinan velipuolet tulivat vuorostaan vieraisille. Ensin Aarre, joka edelleen oli poikamies ja asui vanhempiensa luona.

Aarre oli perso viinalle ja kun hän sanoi hakevansa "muutaman pullon" saunaolutta hän toi kaksi koria. Tasapuolisuuden vuoksi on kerrottava, hän toi myös korin limonaadia lapsille. Se oli harvon saatua juotavaa. Kerran sattui, että Aarre ja Tarja olivat raitilla kävelemässä liikehuoneiston ohi. Jokaisen oven kohdalla Aarre sanoi:"ei tuolla mitään ole." Paitsi viimeisen, joka oli alko. Tarja viisivuotiaan tomeruudella tarttui oven kahvoihin ja sanoi:"Äiti ei tykää." Aarretta nolotti ja retki jatkui läheiseen ravitsemus laitokseen, jossa Tarja sai lasin limonaadia ja Aarre hyvin pienen lasin rusehtavaa nestettä, jonka seassa oli jäitä. Jäät kiinnostivat Tarjaa ja kun Aarre oli ottanut yhden huikan lasista. Tarja kysyi:"Juotko nuo loput?""En." Ja Tarja uteliaana ja säästäväisenä kippasi loput viskistä kurkkuunsa.