Uskosta olen kirjoittanut tänne yllättävän vähän. Usko oli niin nivoutunut arkeen ,ettei sitä oikeastaan saa siitä erilleen. Joka sunnuntai lapset puunattin ja hampaat harjattiin. Ykköset vedettiin päälle, tytöille tietenkin hameet. En usko, että Sanaa kuunneltiin kuin kaksi tuntia/sunnuntai. Viikolla saatettiin käydä jonkin uskovan perheen luona tutkimassa Sanaa ja joskus oli suurempia tapahtumia joissa vierähti koko viikonloppu.

Tavalliseen arkeen en usko sen vaikuttaneen muuten kuin peruskasvatukseen, pahaa ei saanut tehdä. Mutta sehän on hyvä sääntö uskosta riippumatta. Kouluun mennessään Tarja ei edes tiennyt mitä sana "uskonto" tarkoitti. Hän kun oli saanut vapautuksen koulun uskonnon opetuksesta, ei hän ensimmäisen tunnin alkaessa ymmärtänyt sitä.

Kun Iida tuli huonoon kuntoon eikä olisi enää jaksanut kotona. Hänen muistinsa temppuili. Nykyään siihen olisi luultavasti diaknoosikin, muttei silloin. Hän palasi lapsuuden uskoonsa ja sisaret hylkäsivät hänet. Jos Kaarina jostain tuli katkeraksi tämä oli asia, jota oli vaikea antaa anteeksi.

Iida ja Aarre olivat liittyneet virallisesti jäseniksi järjestöön, mutten tiedä erotettiinko heidät jossain vaiheessa. Kaarina ei koskaan tuntenut itseään riittävän "hyväksi uskovaksi" liittyäkseen.