Kondomi petti toistamiseen ja perheeseen saatiin poika, Tauno. Kaarina pyysi Kaukoa ottamaan myös Katria ajalulle mukaan. Olisi helpompi tehdä kotityöt, kun vain yksi lapsi on kotona. Katri oli ollut hieman kateellinen Kaisalle, hän kun oli "isä tyttö" ja pääsi näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Vastentahtoisesen oloisesti Kauko otti Katrin välillä sivuvaunuun mukaan.

Kauko alkoi yhä enemmän viettämään aikaa muualla ja oli myös yötä poissa kotoa.Välillä ilmottamattakin. Kauko saattoi tulla kotiin keskellä yötä herättää koko talouden ja pakottaa siivoamaan taloa, vaikkei mitään siivottavaa olisi ollut. 

Sitten keksittiin ehkäisyvaahto, mutta koska pariskunta oli erittäin hedelmällistä laatua, sekin petti ja Tarja sai alkunsa. Tarjan syntymän aikoihin Katri ei enää halunnut isänsä kyytiin ja pikkusiskoa tekosyynä käyttäen kieltäytyi lähtemästä mukaan. Katri hoiti siskoa, siivosi ja oli innokas tekemään kotona mitä vaan. Kaarina oli tässä kohden jo niin väsynyt, että otti kaiken avun ilolla vastaan.