Kun tuolla reaaliajan puolella on ollut puhetta siasta, Kaarinakin muisteli kesäsikaa. 

"Ennen meillä kotona teurastettiin sika joulun alla, kun tuli pakkasia.Eihän silloin ollut pakastimia.Ei se liha kevättä nähnyt. Vaikka säästäen syötiin.Eikä meitä ollut kuin kuusi henkeä, mutta sota-aikana ei saanut senkään vertaa lihakortilla. Kerran olen hakenut naapurikylästä lihaa, niin se kortti annos oli niin pieni,että sen söi korkeintaan kolmessa päivässä. Siis kuuden hengen annos. Se oli niin laihaa, että kun pani sen luukasan pannulle, ei rasva tirissyt. Ne on sellaisia asioita, ettei viitsi paljon ajatella. Niin ja pappa söi koko ajan taloissa ja mamma kesäisin. Kuitenkin olemme selviytyneet siitä joten kuten. Ja mikä oli mielestäni ihmeellistä, ei sika saanut mitään leipäkorttia. Kuitenkin se piti ilmoittaa kansanhuoltoon. Eikä siltä ajalta saanut lihakorttia. Aikaa en muista miten kauan sen lihan piti kestää."

Kun sika teurastettiin, se ripustettiin kiikkiin saunan kattoon. Pois valuva veri kerättiin astiaan. Kaarina joutui vispaamaan verta, ettei se hyytyisi ja siitä voitaisiin valmistaa ruokaa. Siitä johtunee Kaarinan suhteeton kammo verta kohtaan.