Hannelen maalla oli lähistöllä kaksi tallia.

Toisessa oli ravureita. Ne olivat Tarjan ensi kosketus tähän urheilumuotoon ja sieltä käsin hän myös kävi ensikerran raveissa.

Toisessa oli kaksi ratsua, joista toisella, Arttulla tytöt saivat ratsastaa. Toinen oli talon aikuisen tyttären kilparatsu, johon ei saanut koskea. Arttu oli kiltti ja nöyrä, oikein sopiva tytöille. Talvella talli paloi. Kilparatsu oli reissulla, mutta Artun vei liekit. Mitään ei ollut tehtävissä.

Kun Tarja sai tienattua omaa rahaa tarpeeksi, hän meni oikeaan ratsastuskouluun. Ei rohjennut oikaista, ilmoittautui alkeiskurssille, jossa ei oppinut mitään uutta. Mutta ihastui ratsuksi saamaansa eläimeen. Se oli nuori ja sikäläisen mittapuun mukaan villi. Siihen tuli paha yskä ja kun viimein tallin johto havahtui asiaan, se vietiin teuraaksi, koska tallissa oli muutenkin ahdasta. Tarja lopetti meetwurstin syönnin pitkäksi aikaa. Joskus jos Lyypekkiläistä löytyi saattoi syödä.

Talli jossa Tarja kävi eniten oli Sipoossa. Tallin isäntä harrasti ravureita ja emäntä ratsuja. Se oli Tarjalle sopiva paikka, koska siellä sai ratsastaa myös työtä vastaan. Varsinkin sitten kun emäntä vaihtoi maisemaa, muttei vienyt kaikkia ratsuja mennessään. Niihin aikoihin tallin tuli Lassi, hevonen joka oli ravurisukuinen, mutta jonka ajateltiin vaihtavan ammattia. Lassi oli arka, säikky ja jäi vähän hunningolle. Tarja omi sen ja Lassi vei Tarjan sydämmen peruuttamattomasti. Sitten saapui se syys ja hevoset olivat vielä laitumella. Tallin pihaan ajoi vieras auto, josta nousi hätääntynyt nainen:"Onko hevosta kateissa. Olen kiertänyt jo niin monta tallia. Se oli jo niin lähellä, että sain kiinni, muttei se antanut." Muut hevoset olivat tallella, vain Lassi puuttui. Ajettiin liittymästä liittymään, edestakaisin siellä missä rouva oli sen nähnyt. Emme nähneet mitään. Myöhemmin poliisi toi punaisen riimun, olivat lopettaneet sen Porvoonmoottoritielle, kolaripaikalle. Tarja ei halunnut kuulla enempää ja päätti, ettei kiinny enää mihinkään/kehenkään.  Kaikki hyvä/rakas kuolee ympäriltä.