Kaarina sosiaalihuollon avustusten lisäksi alkoi jakaa aamulehteä. Sisarukset jäivät kotiin nukkumaan siksi aikaa, ei tullut mieleenkään järjestää hoitajaa siksi aikaa. Isommat pitivät huolta pienemmistä.

Tarja uteliaana tyttönä tutustui naapurissa asuvaan vanhaanpiikaan, "naapurintätiin", josta tulikin sitten perheen hyvä ystävä. Saunasta se taisi alkaa. Naapurissa oli hyvä sauna, joka ei laskenut savua sisätiloihin. Joten Kaarina kantoi vedet ja lämmitti saunan aina kertaviikkoon naapurille ja sai saunoa lapsineen hänen jälkeensä. Myös juomavettä alettiin kantaa naapurin kaivosta. Yksinäisenä perheettömänä se oli hyvä ratkaisu myös naapurintädille.